Naisten seminaari 5.-6.10.2018

Sisäinen ihminen uudistuu!

Elämme aikaa, jossa ulkoiseen olemukseen kiinnitetään erityisen paljon huomiota. Kukapa meistä ei jossain vaiheessa olisi yrittänyt esimerkiksi muuttaa ulkonäköään tai tapojaan. Etenkin nuorilla voi olla juuri ulkonäköön liittyviä paineita, jotka vaivaavat heidän mieltään. Jos muutosta ei näy ja odotuksemme eivät täyty, koemme ehkä turhautumista tai tyytymättömyyttä.

Emme voi välttää sitä, että ulkoinen olemuksemme vähitellen menehtyy ja rapistuu. Onneksi meidän ei tarvitse katsoa pelkästään tätä ”ulkonaista ihmistä”! Sen sijaan voimme keskittyä sisäiseen olemukseemme, joka uudistuu Jumalan lupauksen mukaisesti.

Miten tällainen päivittäinen uudistuminen sitten tapahtuu? Tule kuulemaan tästä tärkeästä aiheesta ja virkistymään hyvässä seurassa!

Tänä vuonna meillä on puhujia Suomesta ja USA:sta.

Tervetuloa mukaan!

Paikka

Raamattu Puhuu-seurakunnan toimitalo.
Pukinmäenaukio 4B, 3krs, 00720 Helsinki

Kulkuyhteydet

Lähijuna I Helsingin asemalta.
Bussit 61 Rautatientorilta ja 69 Kampista.

Autolla:
Aja Kehä I:tä Malmi-Pukinmäki -suuntaan.
Pukinmäenaikio sijaitsee aivan kehätien vieressä.

Pääpuhujat

Päivi Kyrö, Helsinki
Liz Robbins, Izmir, Turkki

Puhujille on yhteistä mm. se, että heillä on kokemusta lähetystyöstä, eri maista ja kulttuureista sekä elämisestä perheen kanssa lähetyskentällä.

Hinta

35€, jos iloittaudut viimeistään keskiviikkona 19.9. Tämän jälkeen 40€.
Hinta sisältää lounaan ja lauantaina iltapäiväkahvit. Ilman lounasta hinta on 5€ halvempi.

Alle 23-viotiaat maksavat 25€.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset joko sähköpostilla Raamattu Puhuu-seurakunnan toimiston osoitteeseen helsinki@raamattupuhuu.fi
tai puhelimitse seurakunnan toimistoon ke-pe, (09) 634 200.

Huom.
Muista mainita ilmoittautumisesi yhteydessä muös mahdollisesta erityisruokavaliostasi.

Lounas ja kahvit

Lounastamme seurakunnan tiloissa.

Kahvio on avoin perjantai-illasta lähtien myös muulloin kuin ohjelmaan merkittyinä kahviaikoina.

Majoitus

Jos tarvitset kotimajoituksen, kerro siitä ilmoittautumisesi yhteydessä.

Jos asut pääkaupunkiseudulla ja voit majoittaa seminaarivieraan, ilmoita myös siitä.

Seminaarin ohjelma

Perjantai 5.10.

17.30 Imoittautuminen ja kahvit
19.00 Avajaiskokous

Lauantai 6.10.

11.00 Aamukokous
13.00 Lounastauko
14.30 Iltapäivätilaisuus
16.00 Kahvit ja keskustelua
17.00 Iltakokous